1§
Yhdistyksen nimenä on Uuraisten Urheiluautoilijat ry ja sen kotipaikkana on Uuraisten kunta.
2§
Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, auton hallintataidon ja liikennekulttuurin edistäminen ja kehittäminen Uuraisten kunnassa ja sen lähiympäristössä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi järjestää kilpailuja, näytöksiä ym. autourheiluun ja liikennekysymyksiin liittyviä valistus-, tiedotus-, koulutus- ja harjoitustilaisuuksia sekä tukea tässä momentissa mainituilla tavoilla jäsenistönsä kilpailuharrastusta. Yhdistys voi toimintansa rahoittamiseksi järjestää asianmukaisella luvalla rahankeräyksiä sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. Lisäksi yritys voi omistaa ja hallita toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä.
3§
Yhdistys kuuluu jäsenyhdistyksenä Suomen Autourheilijoiden Liittoon. Yhdistys on SVUL:in Keski-Suomen piirin jäsen.
4§
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä jokainen 15 vuotta henkilö, jonka hallitus yhdistyksensä jäseneksi hyväksyy.
Yhdistyksen nuorisojäseneksi voi liittyä alle 15-vuotias henkilö, jonka hallitus jäseneksi hyväksyy.
Kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksen päätöksellä kutsua henkilö, joka on erittäin huomattavasti edistänyt yrityksen toimintaa.
Kunniapuheenjohtajaksi voidaan yhdistyksen kokouksen päätöksellä kutsua yhdistyksen puheenjohtajana ansiokkaasti toiminut henkilö.
Kannattajajäseneksi yhdistyksen hallitus voi hyväksyä henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön.
Nuorisojäsenellä sekä kannattajajäsenenä olevalla yhteisöllä on läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa.
Yhdistys pitää yhdistyslain edellyttämää jäsenluetteloa.
5§
Jäsen, joka haluaa erota yhdistyksestä, tehköön siitä kirjallisen ilmoituksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittakoon eroamisesta yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Ero katsotaan tapahtuneeksi heti kun ilmoitus on tehty, mutta eroava on velvollinen suorittamaan ennen jäsensuhteen lakkaamista erääntyneet maksunsa.
6§
Yhdistyksen hallitus voi erottaa jäsenen, jos tämä on laiminlyönyt jäsenmaksunsa suorittamisen yli kolme (3) kuukautta sen erääntymisestä lukien tai jos hän toiminnallaan estää yhdistyksen päämäärien toteuttamista tai vahingoittaa sen mainetta. Jäsenellä on oikeus saattaa erottamista koskeva hallituksen päätös yhdistyksen kokouksen tutkittavaksi ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallituksen puheenjohtajalle 30 päivän kuluessa erottamispäätöksestä tiedon saatuaan. Tämän ilmoituksen perusteella hallitus on velvollinen ottamaan eroamista koskeva asia esille siinä yhdistyksen kokouksessa, joka ensiksi pidetään sen jälkeen, kun ilmoitus on hallituksen puheenjohtajalle tehty.
7§
Varsinaiselta jäseneltä kannettavan liittymismaksun ja vuotuisen tai kertakaikkisen jäsenmaksun, nuorisojäseneltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen nuorisojäsenmaksun sekä kannattajajäseneltä perittävän vuotuisen tai kertakaikkisen kannattajajäsenmaksun suuruudesta päättää yhdistyksen syyskokous vuosittain. Maksut on suoritettava hallituksen määräämänä aikana.
Varsinaista jäsentä, joka on maksanut kertakaikkisen jäsenmaksun, kutsutaan ainaisjäseneksi. Hallituksella on oikeus vapauttaa jäsen jäsenmaksujen suorittamisesta sairauden, asevelvollisuuden tms. syyn vuoksi. Kunniajäsen ja -puheenjohtaja on vapaa jäsenmaksun suorittamisesta.
8§
Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta, joista kevätkokous pidetään maalis-huhtikuussa ja syyskokous loka-marraskuussa. Kokouksen tarkemman ajan ja paikan määrää hallitus.
9§
Kevätkokouksessa käsitellään
Kokouksen avaus sekä valitaan kokoukselle a) puheenjohtaja, b) sihteeri, c) kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä d) ääntenlaskijat. Todetaan a) läsnäolijat ja b) äänioikeutetut jäsenet. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Esitellään vuosikertomus edelliseltä vuodelta, sekä esitetään tilikertomus ja tilintarkastajien lausunto, päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle. Päätetään kunniajäsenten ja kunniapuheenjohtajan kutsumisesta. Käsitellään muut hallituksen tai yhdistysten jäsenten kevätkokoukselle esittämät asiat.
Syyskokouksessa käsitellään
Kokouksen avaus, sekä valitaan kokoukselle a) puheenjohtaja, b) sihteeri, c) kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja d) ääntenlaskijat. Todetaan a) läsnäolijat ja b) äänioikeutetut jäsenet. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Vahvistetaan tulevaksi toimintakaudeksi a) toimintasuunnitelma ja b) talousarvio. Valitaan hallituksen puheenjohtaja seuraavaksi kalenterivuodeksi, sekä valitaan kuusi (6) varsinaista ja kolme (3) varajäsentä hallituksen seuraavaksi kalenterivuodeksi. Valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat
Vahvistetaan liittymis-, jäsen-, nuorisojäsen- ja kannattajajäsenmaksujen suuruus, siten kuin 7§ on määrätty. Päätetään kunniajäsenten ja kunniapuheenjohtajien kutsumisesta. Käsitellään muut hallituksen tai yhdistysten jäsenten syyskokoukselle esittämät asiat.
10§
Yhdistyksen ylimääräinen kokous pidetään milloin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Asioista, joita yhdistyksen jäsenet haluavat kevät- ja syyskokouksen käsiteltäviksi, on tehtävä hallitukselle kirjallinen esitys viimeistään 20 päivää ennen kokousta.
11§
Yhdistyksen kokous kutsutaan koolle vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta vähintään yhdessä Uuraisilla ilmestyvässä sanomalehdessä julkaistavalla ilmoituksella tai kokouskutsulla, joka on lähetettävä jäsenkirjeenä viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta.
12§
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, jonka yhdistyksen syyskokous valitsee kalenterivuodeksi kerrallaan. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja sekä kuusi varsinaista (6) varsinaista ja kolme (3) varajäsentä. Hallitus on päätösvaltainen puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan ja kolmen muun jäsenen läsnäollessa. Hallitus voi nimetä avukseen työvaliokunnan hoitamaan yhdistyksen juoksevia asioita sekä toimintahenkilöitä ja -kuntia eri tarkoituksiin.
13§
Yhdistyksen tilikautena on kalenterivuosi. Tilinpäätös ja vuosikertomus on valmistettava edelliseltä vuodelta tammikuun kuluessa ja annettava tilintarkastajille helmikuun 15. päivään mennessä. Tilintarkastajien tulee palauttaa tilit lausuntoineen hallitukselle viimeistään viikkoa ennen kevätkokousta.
14§
Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja yksin tai varapuheenjohtaja yhdessä jonkun muun hallituksen varsinaisen jäsenen kanssa.
15§
Näiden sääntöjen muuttamiseen ja yhdistyksen purkamiseen vaaditaan kolmen neljäsosan (3/4) enemmistö annetuista äänistä yhdistyksen kahdessa, peräkkäisessä, vähintään 2 viikon väliajoin pidetyssä kokouksessa.
16§
Jos yhdistys päätetään purkaa, on sen varat luovutettava autourheilua ja liikennekulttuuria edistävään tarkoitukseen purkamisesta päättäneen hallituksen päätöksen mukaisesti. Selvitysmiehinä toimivat kokouksen valitsemat henkilöt.
17§
Muutoin noudatetaan voimassa olevan yhdistyslain määräyksiä.
Seuran puheenjohtaja vuonna 2025, Tiina Virtanen
+358 45 1520 962
uuua@uuua.fi
Y-tunnus: 1091830-9
Seuranumero: 4028 (Alue 4, Keski-Suomi)
Autourheilun kansallinen keskusliitto AKK ry
KITI Sport Management System
Autourheilun säännöt
Koulutukset
© Uuraisten Urheiluautoilijat ry 2025. Sivut on toteuttanut tahtona.fi.